Vuosi on jälleen tullut päätökseensä ja haluamme kiittää työntekijöitämme, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja sidosryhmiämme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. On ollut hienoa tehdä töitä yhdessä ja rakentaa ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja kantavat pitkälle tulevaisuuteen!
Toivotamme rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2026. Olkoon tuleva vuosi täynnä turvallisia työmaita, sujuvaa yhteistyötä ja vahvaa rakentamisen tekemisen meininkiä! ... See MoreSee Less
Kumpusaaressa bussivarikon työt etenevät hyvää vauhtia, piha-alueen rakennekerrokset alkavat olemaan valmiit, on rakennettu tukimuuria sekä sähköautojen latauspisteitä ja kohta päästään sääsuojan alle tulevaa talvea piiloon! ... See MoreSee Less
Siilinjärven kohteista 4/4 luovutettu tilaajille! Viimeinen kohde, Oikopolun kadun ja vesihuollon saneeraus luovutettiin tilaajille 13.11. Tässä hankkeessa pääpaino oli vesihuollon saneerauksessa eli tehtiin paljon piiloon jääviä rakenteita. Uutta runkovesijohtoa rakennettiin noin 500 m, sisältäen suunta- ja vasaraporauksia sekä todella haastavia kaivantoja. Kiitos Siilinjärven kunta ja Kuopion Vesi Oy yhteisistä projekteista, yhteistyö on ollut saumatonta, ammattitaitoista ja mukavaa! 👷 ... See MoreSee Less
Lapinlahden Suoniemessä on aloitettu bioterminaalikenttien rakennustyöt, tilaajana on Lapinlahden kunta. Noin 20 000 m2 kenttien rakentaminen valmistuu vuoden 2026 aikana, pääpaino töissä tulee olemaan ensi talvena. ... See MoreSee Less
Siilinjärven kohteista 3/4 valmistunut! Isoharjantien ja Piikkitien kadun ja vesihuollon rakentaminen luovutettu tilaajille 23.10. Uusien katuosuuksien valmistuminen parantaa merkittävästi alueen liikennejärjestelyjä ja turvallisuutta 👍 ... See MoreSee Less
Työmaita on saatu päätökseen syksyn tullen, mutta samalla on aloitettu jotakin uuttakin! Rakennamme Pohjolan Liikenne Oy:lle uuden toimipisteen maanrakennustöistä aina vesikattoon saakka. Rakennus etenee perustusvaiheesta rungon pystytykseen lähiaikoina ja piha-alueella touhutaan erilaisia putkitustöitä ja rakennekerrosten rakentamista. ... See MoreSee Less
Vuosi on jälleen tullut päätökseensä ja haluamme kiittää työntekijöitämme, asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja sidosryhmiämme luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. On ollut hienoa tehdä töitä yhdessä ja rakentaa ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja kantavat pitkälle tulevaisuuteen!
Toivotamme rauhallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2026. Olkoon tuleva vuosi täynnä turvallisia työmaita, sujuvaa yhteistyötä ja vahvaa rakentamisen tekemisen meininkiä! ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Kumpusaaressa bussivarikon työt etenevät hyvää vauhtia, piha-alueen rakennekerrokset alkavat olemaan valmiit, on rakennettu tukimuuria sekä sähköautojen latauspisteitä ja kohta päästään sääsuojan alle tulevaa talvea piiloon! ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Siilinjärven kohteista 4/4 luovutettu tilaajille! Viimeinen kohde, Oikopolun kadun ja vesihuollon saneeraus luovutettiin tilaajille 13.11. Tässä hankkeessa pääpaino oli vesihuollon saneerauksessa eli tehtiin paljon piiloon jääviä rakenteita. Uutta runkovesijohtoa rakennettiin noin 500 m, sisältäen suunta- ja vasaraporauksia sekä todella haastavia kaivantoja.
Kiitos Siilinjärven kunta ja Kuopion Vesi Oy yhteisistä projekteista, yhteistyö on ollut saumatonta, ammattitaitoista ja mukavaa! 👷 ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Lapinlahden Suoniemessä on aloitettu bioterminaalikenttien rakennustyöt, tilaajana on Lapinlahden kunta. Noin 20 000 m2 kenttien rakentaminen valmistuu vuoden 2026 aikana, pääpaino töissä tulee olemaan ensi talvena. ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Siilinjärven kohteista 3/4 valmistunut! Isoharjantien ja Piikkitien kadun ja vesihuollon rakentaminen luovutettu tilaajille 23.10. Uusien katuosuuksien valmistuminen parantaa merkittävästi alueen liikennejärjestelyjä ja turvallisuutta 👍 ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Työmaita on saatu päätökseen syksyn tullen, mutta samalla on aloitettu jotakin uuttakin! Rakennamme Pohjolan Liikenne Oy:lle uuden toimipisteen maanrakennustöistä aina vesikattoon saakka. Rakennus etenee perustusvaiheesta rungon pystytykseen lähiaikoina ja piha-alueella touhutaan erilaisia putkitustöitä ja rakennekerrosten rakentamista. ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Siilinjärvellä 2/4 valmistunut! Toritien, Kuiluntien sekä pysäköintialueen työt saatu tehtyä ja hienohan siitä tuli! ... See MoreSee Less
8 CommentsComment on Facebook
Pehmeästi liikkuu autoni uudistetulla kadulla. Kiitos!
Mitenkäs se 75 tieltä meno erikoiskuljetuksella kuiluntielle, siihenkin piti kanttikivet värkätä. Kuitenkin elyn määräämä ek reitti 🤔
Hyvännäköistä ja ilme muuttunut jo nyt😊 Mitä loput kohteet on?
View more comments
Ensimmäinen neljästä Siilinjärven kunnan ja Kuopion Vesi Oy:n yhteisrakennuttamiskohteista luovutettu työn tilaajille tänään! ... See MoreSee Less
1 CommentComment on Facebook
Siistiä on työnjälki, kävin siellä juuri "tepastelemassa" 👍